Verkkoviestintä
Tiedottaminen, toimiminen ja palveleminen verkossa kuuluu järjestön tehtäviin. Rakennamme edustavimmat verkkosivut, uutiskirjeet, intranetit ja extranetit. Lisäksi tarjoamme sivuille tarvittavat toiminnallisuudet ja konseptoimme laajatkin kokonaisuudet.
Järjestön jäsenistä ja kohderyhmistä suurin osa käyttää aktiivisesti internetiä. Siksi myös järjestön on oltava aktiivinen toimija verkossa. Autamme viemään järjestön sisältöosaamisen internetiin ja rakentamaan foorumit viestinnälle ja toiminnalle.
Suunnittelijamme tuntevat internetin mahdollisuudet ja lainalaisuudet. He tarjoavat ratkaisut, jotka yhdistävät eri palvelut, kuten jäsenhallinnan ja verkkosivut, saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka palvelee järjestön toimintaa.
![]() |
Väestöliitto palvelee verkkosivuillaan
Väestöliitto toimii nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Liiton sata työntekijää ovat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita, jotka työskentelevät aktiivisesti asiakkaidensa hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi Väestöliiton yhteyteen kuuluu lapsettomuushoidoista vastaava yhtiö, jonka palveluksessa on seitsemisenkymmentä asiantuntijaa.
Väestöliitto sijaitsee Helsingissä, mutta järjestön työmaana koko Suomi. Väestöliiton verkkosivu on palvelupiste, josta löytää tietoa ja voi keskustella asiantuntijoiden kanssa. Tarvittaessa sivuilla voi käydä myös luottamuksellisia tosiaikaisia keskusteluja henkilökohtaisista asioista.
Keskustelujen ja tiedon lisäksi sivuilta löytyy verkkokauppa, josta esimerkiksi opettajat voivat tilata oppimateriaalia kouluihin ja kuka tahansa tietoa vanhemmuuden ja parisuhteen tueksi. Laajan sivuston osiot on jaettu teemojen mukaan, jotta eri aihealueille löytää helposti.
Väestöliiton kohderyhmään kuuluu paljon nuoria, jotka odottavat verkkosivuilta paljon, joten vaivattomuus ja moderni fiilis ovat edellytyksiä liiton sivujen käyttökokemuksessa. Väestöliiton sivuista saatu palaute onkin ollut myönteistä, erityisesti käytettävyyttä ja ulkoasua on kehuttu. Väestöliitolla on vielä paljon suunnitelmia sivuilleen, muun muassa verkkokaupan raportointia kehitetään edelleen.
Kuten Väestöliiton viestintäpäällikkö Jaana Syrjälä toteaa: ”tästä on hyvä jatkaa yhdessä.”
![]() |
Korikselle uudistettu konsepti
Suomen Koripalloiiton verkkopalvelun palvelukonsepti uudistettiin sisällöllisesti ja visuaaliseti. Sivurakennetta selkiytettiin ja sivujen määrää vähennettiin. Uusi palvelu on suomalaisen koripallon uutiskeskus, joka kokoaa yhteen tuoreimmat korisuutiset, tarjoaa jäsenistön ja harrastajien tarpeisiin ajankohtaista tietoa ja palveluita sekä näyttää yhdessä paikassa suomalaisen koripallon tilastot.
"Ulkoasun ja käyttöliittymän lisäksi myös sisältörakennetta suunniteltiin yhdessä. Tämä oli arvokasta työtä koska ulkopuoliset asiantuntijat näkevät sivuston rakenteessa haasteita, jotka ovat itselle liian lähellä", toteaa Mika Mäkelä, Koripalloliiton viestintäpäällikkö.

